tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 paketointi

Heips!
Tähän näin vielä joulukuulle vuoden 2015 viimeinen päivitys, ennen kuin uusi vuosi vierähtää käyntiin ja mie vanhenen taas vuodella.
Aikalailla Hereafter-päivityksen jälkeen oli tarkoitus tehdä muutamat lahjakuvat hyvissä ajoin ja muutenkin valmistautua ja rauhoittua joulunviettoon, mutta niitten sijasta päädyin yöksi sairaalan tarkkailuosastolle rintalastan kohdalla jatkuneen kivun vuoksi. Long story short, stressistä syntynyttä ruokatorventulehdusta epäilivät kivun aiheuttajaksi, joten sain kahden viikon lääkekuurin siihen. Oon koittanut lepäillä mahdollisimman paljon ja siksi en ole saannut yhtä paljon aikaan kuin on ollut tarkoitus.

Mie nyt kuitenkin kerään tähän postaukseen vuoden viimeiset näyttämisen arvoiset tuherrukset ja väkerrykset ja höpöttelen turhia.
Piirsin 65 leipää, saanko mitallin? B)
Sain mie sentään tämän valmiiksi ennen sairaalareissua. Valehtelematta voin sanoa, että oli kaikista isoin ja aikaa vievä leikkaa-liimaa työni tähän asti. Ostin tuolaiset tähtikulkuset ruokaostoksilla ihan vaan kun olivat söpöjä ja niistä tämän idea sitten lähti. Otin tuollaisen pienehkön postipaketin (koot ovat 25,5cmx18,5cm ja syvyys 3,5cm) ja rupesin siihen kokoamaan pientä keittiötä. Leikkasin ikkunalle aukon, maalasin seinät ja lattiat akryylimaalilla ja teippasin valkoista koristenauhaa tapetin kuvioksi. Kaikki muut esineet on sitten väritetty jälleen ProMarkereilla ja joko liimattu paikoilleen tai kiinnitetty kaksipuoleisella kiinnitysteipillä, jotta tietyt elementit nousivat pinnalle enemmän. Tämän työn kanssa meni tosiaan useampi päivä, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen. Benny ehdotti että alkaisin tekemään lisää tälläisia töitä esim. syvien tauluraamien sisälle, jotta niitä voisi ripustaa seinälle ja vaikka myydä ja tehdä tilaustöinä. Ajatus kuulostaa houkuttelevalta kieltämättä..~
Pelasin sittenkin itse Undertalen läpi oho hups. :D Tein vaikean kautta kokonaan true resetin ja kävin alusta asti pacifistina ja hain jotkut salaisuudet, jotka ensimmäisellä pelikerralla jäivät väliin (esim. avain Sanssin huoneeseen ja piilotettu labra). En enään ikinä resetoi, antaa kaikkien kauniiden kanelipullien elää rauhassa onnellista elämäänsä maan päällä.. #icryeverytiem ;__;
Olen huomannut että välillä on kausia, jolloin en jaksa pelata mitään ja sitten välillä piirtämisen ohella pidän lyhkäisiä pelipausseja enemmänkin. Kun jonkinlaista RGP-seikkailua janosin lisää Undertalen jälkeen, latasin SNES-emulaattorin koneelleni ja aloitin Earthboundin/Mother 2:sen pelaamisen. Pitkään on se peli kiinnostanut, mutta tubesta ei löydy oikein kunnollista playthroughia jonkun kivan kommenttiraidan kanssa. Toisena pelinä asensin Steamistä Scottin The Desolate Hopen, joka siis on ilmainen. Vaikka pelityyli on hiukan hämmentävä, niin pelin visuaalinen ilme on aivan ihanaa silmäkarkkia. FNAF Worldia odotellessa

Ja pakko hypettää; mulle on tulossa synttärilahjaksi FNAF: The Silver Eyes-novelli pokkariversiona. Oon ollut tosi innoissani koko kirjan julkaisusta ja previewin perusteella vaikutti itseasiassa tosi hyvältä teokselta! Ruudulta lukeminen ei vaan yleensä ole se minun juttu, joten koen itseni onnekkaaksi kun sain pokkarin ostettua ennen kuin se loppuunmyyntiin xD

5Nightsia en ole paljoa ehtinyt piirtämään lähes kahteen kuukauteen juurikin koulutöiden ja joulun kiireiden vuoksi. Sain onneksi kuitenkin nyt pari sivua tehtyä näin joulukuun aikaan vielä. Henkilökohtaisena tavoitteena on piirtää edes kaksi tai kolme sivua per kuukausi. Enempää en kehtaa itseltäni vaatiakaan sitten kun taas opiskelu jatkuu loman jälkeen.
Oikea: Yhdistin itseasiassa kolmea eri tekotapaa tähän: tussit, valokuva ja digitaalinen. Tästä tuli tämmönen kokeilu, kun halusin sponttaanisti piirtää kyseiset hahmot eri indie RPG-pelien päähahmojen vaatteissa.
Indica-Lasienkeli
Hyvää syntymäpäivää Kawalle!♥♥♥
Ja sitten vielä viimeisenä tää nyt jokavuotiseksi tullut Summary of art. Tänä vuonna olen tehnyt huomattavan paljon perinteistä taidetta, varsinkin tusseilla ja akryylimaaleilla. Vuosi sitten en olisi edes suostunut yrittämään maalaamista, mutta amkista sain eväitä sille ja siitä se innostus itseasiassa lähtikin. Tussit oli kans aika yllättävä miten mie niihin hurahdin sarjiskurssin jälkeen ja oon tosi kiitollinen kavereilleni ja veljelleni, jotka lahjoittivat omansa, etten olisi alkanut käyttämään viimeisiäkin tulojani niihin. Ja vaikka tein perinteisesti paljon, en tietenkään jättänyt digitaalista osuutta kokonaan pois, vaikkakin piirtopöydän käyttö on raskaampaa kädelleni.
Ja tottakai kaksi asiaa, joita olen tykännyt kovasti tehdä tämän vuoden ajan myös; miniatyyritaide kaikkine leikkaa-liimaa juttuineen ja sarjakuvat. Olen aina rakastanut pienten yksityiskohtien kanssa näpertämistä, mutta tänä vuonna tuntui että otin sen ihan uudelle tasolle itselleni ja oon tosi iloinen että oon uskaltanut lähtee kokeilemaan uutta ja sitä kautta löytänyt uuden miellettyvän tavan tehdä taidetta.
All in all, tämä vuosi oli tosi antoisa kaiken piirtämisen suhteen. Joten nyt innolla ja toiveikkaana lähden kohti uutta vuotta jatkamaan väkertämistä!

Kiitos tästä vuodesta kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea jutustelujani, seurata tekemisiäni ja tukeneet tavalla tai toisella. Kiitos ja hyvää uutta vuotta!♥ \o/

lauantai 19. joulukuuta 2015

Hereafter- animoitu traileri


Jotkut teistä saattavat muistaa kun syksyn aikana höpötin yhdestä sarjakuvaprojektista, joka olisi tarkoitus toteuttaa painokuntoon ensivuoden kesänä, jottei opintotuen tulosta tarvitsisi murehtia. No nyt tämän lukuvuoden ajan olen sitä projektia suunnitellutkin, jonka lisäksi päätin animaatiokurssin tehtävänantona toteuttaa animoidun trailerin kyseiselle sarjisprojektille.

Kuvakäsikirjoitus toteutettiin syysloman aikana, jonka jälkeen heti seuraavana työviikkona meidän piti lähteä toteuttamaan itse ideaa. Meille painotettiin aiheeksi "kohtaaminen", mutta muuten meillä oli vapaat kädet itse teeman kanssa. Myös digitaalisilla välineillä työskentely oli suositeltavaa ja aivan uutena juttuna Adobe After Effectsin perustoimintojen opettelu oli osa kurssisuunnitelmaa. Kumma vaan että itse ohjelmaa meille opetettiin vain kolmena päivänä, sillä muitakin kursseja tungettiin samaan aikaan päälle. Oppiminen ja työskentely suoritettiin siis suurimminosin itsenäisenä.

Kuinkahan monet lukkariin merkityt vapaapäivät ja pitemmät aamu-unet mie uhrasin tämän työn tekoon? Vaikka teinkin taustat kotona omalla Photoshop Elementsilläni, itse Photoshop-animointi (silmien räpäytys jne.) minun piti mennä tekemään koululle, koska Elementsissä ei ole timelineä ja frame-by-frame-animaatiotoimintoja.

Kun hahmot oli piirretty ja perusliikkeet ja layerit järjestelty Photoshopissa, oli aika aloittaa taistelu After Effectsin kanssa. En ollut siis ennen tätä kurssia koskaan koskenutkaan koko ohjelmaan ja koska opettaja ei ollut auttamassa ja opettamassa, jouduin suurimmanosan asioista katsomaan nettitutoriaaleista. After Effectsillä tein siis kamera zoomit ja pannaukset, jotkin liikkeet kuten kellonviisarit ja leijuminen, äänieditointi, muutamat valo- ja hohtoefektit ja muutenkin kokonaisuuden yhteen punomisen. Ihan rehellisesti sanottuna, After Effects ei ole animaatio-ohjelma, vaikkakin sillä voi lisäillä efektejä jne. So, never again please.

Eli long story short, uhrasin kunnon yöunet, mielenterveyteni ja muutaman kilon sokeria, sipuleita ja yhden appelsiinin kuoren Antikritukselle että sain tämän deadlineen mennessä valmiiksi. Toisaalta, oli se kai sen arvoista kun sain parhaan arvosanan koko kurssista. B)

Nyt koen ansainneeni oikein makoisan joululoman. Tulen mahdollisesti päivittelemään ainakin kuunlopussa seuraavan kerran, joten siihen asti mukavaa joulunodotusta kaikille.♥
meen sillävälin kiljumaan FNAF- The Silver Eyesin perään