sunnuntai 30. elokuuta 2015

Cutout-postikortin teko

Sain kavereiltani yksi viikonloppu vielä lisää ProMarkereita, joten värivalikoimani kasvoi entisestään (kiitos teille, kamut♥). Samassa muistin myös, että olin Limingassa opiskellessani ostanut paketin postikortin kokoisia vesiväripohjia, josta sitten sainkin idean.

Nyt kun olen innostunut pikkunäpertämiseen ja olen jo kaksi aiempaa ProMarker-kokeilua tehnyt luonnoskirjaani (x | x)  niin keksin postikorttipohjille viimein käyttötarkoituksen niiden lojuttua hyvän tovin taidetarvikekaapissani keräämässä pölyä. Ajattelin siis alkaa tekemään pohjille tälläisiä cutout-teoksia, jotka on väritetty ProMarkereilla ja kaikki kuvan elementit on leikattu ja liimattu erikseen taustalle.
Tässä blogimerkinnässä näytän siis vaihe vaiheelta kuinka tämä huvipuistokortti valmistui.

Itse valmis kortti skannattuna
Teipattuani maalarinteipillä pohjan A4-kokoiselle pahviläpyskälle (vanhan luonnoslehtiön takakansi) sommittelin hennosti lyijykynällä pohjalle mikä esine tulee mihinkin, jonka jälkeen piirsin kaikki esineet erikseen tavalliselle paperille. Olen aika huono käyttämään viivoitinta tavallisissa töissäni, mutta nyt sille tuli käyttöä mittojen tarkistelun kanssa.
Sitten värit taustalle, jonka jälkeen lisäsin pientä valkoista "kimalletta" valkoisella akryylimaalilla ja pieni kärkisellä siveltimellä.
Kun tausta oli väritetty, oli seuraavaksi sopiva aika värittää esineet, jonka jälkeen sitten tulikin se ehkä kädelle kivulian osa; leikkaaminen. Leikkaamisessa käytin kahta eri kokoista paria saksia ja mattoveistä varsinkin hyvin pienten valkoisten alueiden pois leikkaamiseen. Ne alueet, jotka olivat yksinkertaisesti liian pieniä saivat jäädä, mutta liimaamisvaiheessa väritin ne kyllä taustan värin mukaan häivyksiin.
Ja kun kaikki pikkuelementit oli leikattu, pystyinkin aloittamaan liimaamisen. Käytin ihan tavallista Erikeepperiä, taiteltua paperinpalasta liiman levittämiseen ja viivoitinta käytin apuna tasoittamaan esineet liimoineen paikoilleen. Tässä vaiheessa pohja piti ottaa taustapahvista irti, jotta tietyt elementit pääsisivät valkoisellekin alueella.
Kun kaikki oli liimattu paikoilleen lisäilin viimeisiä pieniä yksityiskohtia mustalla sivellintussilla ja valkoisella akryylimaalilla, jonka jälkeen kortti sai jäädä kuivumaan ja painumaan ProMarker-laatikkoni alle, jotta se suoristuisi.
Freddy saapui siis nyt Suomeen! Kattokaa tota söppänää!!
Tässä sitten valokuvamuodossa lopputulos uuden pehmolelutulokkaani esittelemänä! \o/
Nyt kun tieto siitä, että uusi Kemin Kitacon järjestetään loppuvuodesta, tuli ilmi, niin innostuin entistä enemmän ajatuksesta tehdä lisää tälläisia postikortteja myytäväksi taidekujalle. Miniatyyrimaalausteni tapaan nämä kortit olisivat aivan ainoita laatuaan, sillä en tule tekemään näistä useampia kopioita. Yksikään kortti ei tule olemaan täysin samanlainen.

Kiitoksia lukemisesta! Ensikertaan!♥

perjantai 14. elokuuta 2015

ProMarkereilla suttausta

Heipsis!
Luulin että koulun olis pitänyt alkaa siis nyt elokuussa, mutta eipä sittenkään. Ei se muuten miua haittaisi, mutta kun rahat käy tiukille kun opintotukea ei saa lomalla. Muistutan siis täälläkin vielä, että otan edelleen commissioneita vastaan, juurikin kehnon rahatilanteeni vuoksi.
Lisää voi lukea näistä kahdesta linkistä!--> 1 | 2
Onneksi sentään rahat riitti yhteen hyvin tärkeään juttuun, joka on nyt matkalla postissa ja tulee Amerikan suunnasta. *hyppii seinille*
Joten, lusmuanko siis tämän kuun? No, koitanhan mie koko ajan kaikenlaista piirtää ja tehdä, mutta ensikesän suhteen on jo opiskelua hyödyntäviä suunnitelmia, jotta ei sinäkin kesänä tarvitsisi murehtia ja stressata toimeentulosta samalla tavalla kuin nyt.
 
Vasen: Mie oon kattonut videota ja kuvia kaiverretuista kynttilöistä paljon viimepäivinä, kun ne on vaan niin upeaa silmäkarkkia. Muistin sitten, että jos hahmoni Lumme olisi aikuinen, hän olisi ammatiltaan kynttilänvalaja ja -kaivertaja. Joten tekaisin aiheeseen liittyvän kuvan. Ranne meni rikki xD
Oikea: Tämä kesä on viimevuotiseen verrattuna ollut paljon harmaampi ja sateisempi, joten halusin tehdä värikkään ja raikkaan maalauksen. Hoksasin myös ostaneeni pari vuotta sitten tuollaisia meriteemaisia askarteluhelmiä lelukaupasta, joten nyt nekin pääsivät käyttöön. Tässä maalauksessa linet on aika kamalat, kun tussit alkoivat kaikki kuolemaan käsiini. Nyt on pari uutta tussia hankittu, joten maalaustenkin linetys pitäisi onnistua paremmin jatkossa.

Awakening Trauma
Kun sain tietää bootleglelusta nimeltään EvilStick, niin mieleeni nousi ihan mielenkiintoinen kysymys; Milloin lasten pelottelu on sopivaa? Missä menee raja?
EvilStick on kyllä mielestäni vähän liikaa (mitä ne valmistajat oikein polttivat kun tekivät ton), mutta olen aina ollut sitä mieltä, ettei lapsia kannata kuitenkaan pumpulissakaan kasvattaa. Tästä aiheesta voisi puhua ikuisuuksiin, mutta kertokaahan te mitä mieltä olette.
Kuvan pitäisi kuvastaa vähän tätä aihetta, mutta pääpointtina on kuitenkin itseni ikäisten kokemat asiat/nähdyt tv-sarjat/pelatut videopelit jne. lapsena, jotka pelottivat, jopa traumatisoivat.
Also, rakastan edelleen Punahilkkaa~
Hahmosuunnittelua ja tussitestailua
Välineissä ensin hurahdin akryylimaaleihin ja nyt tussit innostaa. Se kai lähti liikkeelle tuosta sarjiskurssista, kun piti nopeasti saada jonkinlaista harmaasävyä sarjiksiin ja lyijykynien kanssa siinä olisi mennyt aivan liian kauan aikaa tiukkojen deadlinejen hönkiessä niskaan. Muistin sitten, että nuoremmalla veljelläni on pari pakettia vanhoja ProMarkereita, joita hän ei ole käyttänyt vuosiin, joten hän antoi ne miulle. Copicit ovat vaan yksinkertaisesti liian kalliita, joten tyydyn näihin aivan hyvin vielä tällaisena tussialoittelijana. Tahtoisin vain vielä jossain vaiheessa paketin lämpimiä harmaasävyjä (omistan siis kylmät sävyt) ja sitten olis tarvittavat välineet kasassa juurikin ensikesälle suunniteltua sarjisprojektia varten.

Pastellisävyt uh ah~ Tämä tussitesti karkas vähän käsistä
Ja edelleen 5Nightsia väännän hehee! Olen käsikirjoittanut 8 chapteria, mutta lisää ois tulossa oho hups taas. Käsikirjoittaessani kävi mielessä, että otinkos nyt liian suuren palan haukattavaksi. Mutta nääh, ihan iloinen mie oon että aloitin koko sarjiksen, koska miksi ei.~
Tässä näin on erilaisia vaatetuksia päähahmoille, etteivät kuitenkaan pidä jatkuvasti samoja vaatteita päällään. Tai no alemman kuvan vaatetukset ovat yhtä tärkeää juonitapahtumaa varten.

Uguuuuu, koska taas miksi ei :DDDDDDD
Tässä taas kaikki tältä erää. Jos tosiaan kukaan kiinnostui commissioneista, niin sähköpostia saa laittaa osoitteeseen, joka näkyy aiemmin mainituissa linkeissä.
Kiitos lukemisesta ja hyvää koulun alkua niille, joilla se on jo alkanut! \o/