tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 paketointi

Heips!
Tähän näin vielä joulukuulle vuoden 2015 viimeinen päivitys, ennen kuin uusi vuosi vierähtää käyntiin ja mie vanhenen taas vuodella.
Aikalailla Hereafter-päivityksen jälkeen oli tarkoitus tehdä muutamat lahjakuvat hyvissä ajoin ja muutenkin valmistautua ja rauhoittua joulunviettoon, mutta niitten sijasta päädyin yöksi sairaalan tarkkailuosastolle rintalastan kohdalla jatkuneen kivun vuoksi. Long story short, stressistä syntynyttä ruokatorventulehdusta epäilivät kivun aiheuttajaksi, joten sain kahden viikon lääkekuurin siihen. Oon koittanut lepäillä mahdollisimman paljon ja siksi en ole saannut yhtä paljon aikaan kuin on ollut tarkoitus.

Mie nyt kuitenkin kerään tähän postaukseen vuoden viimeiset näyttämisen arvoiset tuherrukset ja väkerrykset ja höpöttelen turhia.
Piirsin 65 leipää, saanko mitallin? B)
Sain mie sentään tämän valmiiksi ennen sairaalareissua. Valehtelematta voin sanoa, että oli kaikista isoin ja aikaa vievä leikkaa-liimaa työni tähän asti. Ostin tuolaiset tähtikulkuset ruokaostoksilla ihan vaan kun olivat söpöjä ja niistä tämän idea sitten lähti. Otin tuollaisen pienehkön postipaketin (koot ovat 25,5cmx18,5cm ja syvyys 3,5cm) ja rupesin siihen kokoamaan pientä keittiötä. Leikkasin ikkunalle aukon, maalasin seinät ja lattiat akryylimaalilla ja teippasin valkoista koristenauhaa tapetin kuvioksi. Kaikki muut esineet on sitten väritetty jälleen ProMarkereilla ja joko liimattu paikoilleen tai kiinnitetty kaksipuoleisella kiinnitysteipillä, jotta tietyt elementit nousivat pinnalle enemmän. Tämän työn kanssa meni tosiaan useampi päivä, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen. Benny ehdotti että alkaisin tekemään lisää tälläisia töitä esim. syvien tauluraamien sisälle, jotta niitä voisi ripustaa seinälle ja vaikka myydä ja tehdä tilaustöinä. Ajatus kuulostaa houkuttelevalta kieltämättä..~
Pelasin sittenkin itse Undertalen läpi oho hups. :D Tein vaikean kautta kokonaan true resetin ja kävin alusta asti pacifistina ja hain jotkut salaisuudet, jotka ensimmäisellä pelikerralla jäivät väliin (esim. avain Sanssin huoneeseen ja piilotettu labra). En enään ikinä resetoi, antaa kaikkien kauniiden kanelipullien elää rauhassa onnellista elämäänsä maan päällä.. #icryeverytiem ;__;
Olen huomannut että välillä on kausia, jolloin en jaksa pelata mitään ja sitten välillä piirtämisen ohella pidän lyhkäisiä pelipausseja enemmänkin. Kun jonkinlaista RGP-seikkailua janosin lisää Undertalen jälkeen, latasin SNES-emulaattorin koneelleni ja aloitin Earthboundin/Mother 2:sen pelaamisen. Pitkään on se peli kiinnostanut, mutta tubesta ei löydy oikein kunnollista playthroughia jonkun kivan kommenttiraidan kanssa. Toisena pelinä asensin Steamistä Scottin The Desolate Hopen, joka siis on ilmainen. Vaikka pelityyli on hiukan hämmentävä, niin pelin visuaalinen ilme on aivan ihanaa silmäkarkkia. FNAF Worldia odotellessa

Ja pakko hypettää; mulle on tulossa synttärilahjaksi FNAF: The Silver Eyes-novelli pokkariversiona. Oon ollut tosi innoissani koko kirjan julkaisusta ja previewin perusteella vaikutti itseasiassa tosi hyvältä teokselta! Ruudulta lukeminen ei vaan yleensä ole se minun juttu, joten koen itseni onnekkaaksi kun sain pokkarin ostettua ennen kuin se loppuunmyyntiin xD

5Nightsia en ole paljoa ehtinyt piirtämään lähes kahteen kuukauteen juurikin koulutöiden ja joulun kiireiden vuoksi. Sain onneksi kuitenkin nyt pari sivua tehtyä näin joulukuun aikaan vielä. Henkilökohtaisena tavoitteena on piirtää edes kaksi tai kolme sivua per kuukausi. Enempää en kehtaa itseltäni vaatiakaan sitten kun taas opiskelu jatkuu loman jälkeen.
Oikea: Yhdistin itseasiassa kolmea eri tekotapaa tähän: tussit, valokuva ja digitaalinen. Tästä tuli tämmönen kokeilu, kun halusin sponttaanisti piirtää kyseiset hahmot eri indie RPG-pelien päähahmojen vaatteissa.
Indica-Lasienkeli
Hyvää syntymäpäivää Kawalle!♥♥♥
Ja sitten vielä viimeisenä tää nyt jokavuotiseksi tullut Summary of art. Tänä vuonna olen tehnyt huomattavan paljon perinteistä taidetta, varsinkin tusseilla ja akryylimaaleilla. Vuosi sitten en olisi edes suostunut yrittämään maalaamista, mutta amkista sain eväitä sille ja siitä se innostus itseasiassa lähtikin. Tussit oli kans aika yllättävä miten mie niihin hurahdin sarjiskurssin jälkeen ja oon tosi kiitollinen kavereilleni ja veljelleni, jotka lahjoittivat omansa, etten olisi alkanut käyttämään viimeisiäkin tulojani niihin. Ja vaikka tein perinteisesti paljon, en tietenkään jättänyt digitaalista osuutta kokonaan pois, vaikkakin piirtopöydän käyttö on raskaampaa kädelleni.
Ja tottakai kaksi asiaa, joita olen tykännyt kovasti tehdä tämän vuoden ajan myös; miniatyyritaide kaikkine leikkaa-liimaa juttuineen ja sarjakuvat. Olen aina rakastanut pienten yksityiskohtien kanssa näpertämistä, mutta tänä vuonna tuntui että otin sen ihan uudelle tasolle itselleni ja oon tosi iloinen että oon uskaltanut lähtee kokeilemaan uutta ja sitä kautta löytänyt uuden miellettyvän tavan tehdä taidetta.
All in all, tämä vuosi oli tosi antoisa kaiken piirtämisen suhteen. Joten nyt innolla ja toiveikkaana lähden kohti uutta vuotta jatkamaan väkertämistä!

Kiitos tästä vuodesta kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea jutustelujani, seurata tekemisiäni ja tukeneet tavalla tai toisella. Kiitos ja hyvää uutta vuotta!♥ \o/

lauantai 19. joulukuuta 2015

Hereafter- animoitu traileri


Jotkut teistä saattavat muistaa kun syksyn aikana höpötin yhdestä sarjakuvaprojektista, joka olisi tarkoitus toteuttaa painokuntoon ensivuoden kesänä, jottei opintotuen tulosta tarvitsisi murehtia. No nyt tämän lukuvuoden ajan olen sitä projektia suunnitellutkin, jonka lisäksi päätin animaatiokurssin tehtävänantona toteuttaa animoidun trailerin kyseiselle sarjisprojektille.

Kuvakäsikirjoitus toteutettiin syysloman aikana, jonka jälkeen heti seuraavana työviikkona meidän piti lähteä toteuttamaan itse ideaa. Meille painotettiin aiheeksi "kohtaaminen", mutta muuten meillä oli vapaat kädet itse teeman kanssa. Myös digitaalisilla välineillä työskentely oli suositeltavaa ja aivan uutena juttuna Adobe After Effectsin perustoimintojen opettelu oli osa kurssisuunnitelmaa. Kumma vaan että itse ohjelmaa meille opetettiin vain kolmena päivänä, sillä muitakin kursseja tungettiin samaan aikaan päälle. Oppiminen ja työskentely suoritettiin siis suurimminosin itsenäisenä.

Kuinkahan monet lukkariin merkityt vapaapäivät ja pitemmät aamu-unet mie uhrasin tämän työn tekoon? Vaikka teinkin taustat kotona omalla Photoshop Elementsilläni, itse Photoshop-animointi (silmien räpäytys jne.) minun piti mennä tekemään koululle, koska Elementsissä ei ole timelineä ja frame-by-frame-animaatiotoimintoja.

Kun hahmot oli piirretty ja perusliikkeet ja layerit järjestelty Photoshopissa, oli aika aloittaa taistelu After Effectsin kanssa. En ollut siis ennen tätä kurssia koskaan koskenutkaan koko ohjelmaan ja koska opettaja ei ollut auttamassa ja opettamassa, jouduin suurimmanosan asioista katsomaan nettitutoriaaleista. After Effectsillä tein siis kamera zoomit ja pannaukset, jotkin liikkeet kuten kellonviisarit ja leijuminen, äänieditointi, muutamat valo- ja hohtoefektit ja muutenkin kokonaisuuden yhteen punomisen. Ihan rehellisesti sanottuna, After Effects ei ole animaatio-ohjelma, vaikkakin sillä voi lisäillä efektejä jne. So, never again please.

Eli long story short, uhrasin kunnon yöunet, mielenterveyteni ja muutaman kilon sokeria, sipuleita ja yhden appelsiinin kuoren Antikritukselle että sain tämän deadlineen mennessä valmiiksi. Toisaalta, oli se kai sen arvoista kun sain parhaan arvosanan koko kurssista. B)

Nyt koen ansainneeni oikein makoisan joululoman. Tulen mahdollisesti päivittelemään ainakin kuunlopussa seuraavan kerran, joten siihen asti mukavaa joulunodotusta kaikille.♥
meen sillävälin kiljumaan FNAF- The Silver Eyesin perään

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Luurankoja ja Kitacon 7

Tähän alkuun nopeasti Kitacon 7:sta, joka pidettiin Kemin Sauvo-talolla 14. päivä tätä kuuta.
Minulla, Benillä ja Kawalla oli kaikilla omat pöydät mutta olimme kolmestaan samassa poppoossa. Postikorttitelineeni vei muutenkin paljon tilaa pöydältä, joten pöydän jakaminen olisi mennyt hankalaksi. Pehmomaskottini oli myös suuressa suosiossa ja monet kyselivät sen hintaa, kunnes noin puolivälissä conia jouduin teippaamaan Freddyn vatsaan lapun, että kaveri ei ole myytävänä. Mutta muuten tämänkin kerran myynti onnistui odotettua paremmin, mistä olen tosi iloinen ja kiitollinen.
Ainoa mikä tältä kerralta jäi uupumaan oli uudistetut käyntikortit, joita en saannut teetettyä rahan ja ajan puutteen vuoksi. Muistutus siis vielä heille jotka ottivat käyntikorttini mukaansa (ja samalla ilmoitus tähän blogiinkin), että käyntikortissa oleva nettiosoite tulee vanhentumaan jonkin ajan päästä. Pencilcase of Flowers-sivulla ei siis tule olemaan enää myyntitoimintaa, sillä tein vastikään uudet kotisivut. Pencilcase tulee olemaan auki vielä jonkin aikaa, jotta linkit uuteen sivustooni ja sosiaalisiin medioihin on vielä siellä näkösällä, ennen kuin suljen sen.
Mutta tosiaan, vielä kerran kiitokset onnistuneesta conista, kamujen seurasta ja kaikille jotka ostivat tuotteitani tai kävivät katsomassa ja moikkaamassa!♥
Nämä pyykkinaru-työt olivat myös myytävänä
Mitäs muuta? Koulussa kamala kiire, jos ei muuta. Animaatioprojekti etenee hyvää tahtia ja on jo lähestymässä päätöstään After Effects-vaiheessaan. Vielä täytyy tehdä muutamia kamerazoomauksia ja -pannauksia, valo-ja hohtoefektejä ja viimeisenä äänieditointi ja muu pikkukorjailu ja viilailu.
Ja kuten jo tuossa aiemmin mainitsinkin; uudet englannin kieliset kotisivut ovat nyt pystyssä!
Meidän piti koulun puolesta muka tehä Wordpress-blogi (meinasin ensin tehä sinne kotisivut, koska mitä mie nyt kahella blogilla teen), mutta mie turhauduin sen kanssa niin paljon, että luovutin ja löysin sellaisen kotisivusovelluksen kuin wix.com. Ja voin kyllä sanoa, että ilmaiseksi sovellukseksi on kyllä tosi monipuolinen ja helppokäyttöinen ja sisään pääsee ihan Google-tunnuksilla.
Uuteen kotisivuuni pääsee TÄSTÄ.
Tumblr miulla on ollut pystyssä jo sen neljä vuotta, kun aloitin koko homman Limingassa, enkä koskaan muuttanut ulkoasua...kunnes nyt. Tuli vaan niin kivan näköinen, että oli pakko jakaa tännekin. look at the lil skeleton uguu
Eksyin tosi pahasti Undertalen pariin, kuten näkyy ja pelasin itse pacifistina aika lähelle loppua, kunnes heikot hermoni pettivät, joten huonona pelaajana katsoin loput youtubesta.
Mutta; mitä muuta mä voin tästä pelistä enää sanoa, mitä ei oo jo sanottu? Kuten mulle alussa jo vihjailtiin, niin pikkaset OFF-vibathan siitä tuli ja yksi niistä syistä miksi hurahdin tähän niin äkkiä. Monipuolinen, värikäs ja rakastettava hahmokaarti, mielenkiintoinen, hauska ja samalla henkeäsalpaava, kaunis ja surullinen tarina ja karmaisevat neljättä seinää rikkovat kauhuviitteiset hetket, hyvin piilotetut ja creepit salaisuudet, aivan älyttömän upea soundtrack ja kunnon retrografiikat on ne asiat mitkä tekivät tästä pelistä aivan unohtumattoman ja korvaamattoman kokemuksen. Olen ainakin omalla kohdalla huomannut sen että jos peli/sarja saa minut nauramaan että myös itkemään, se on mun makuun sopiva. Long story short, I ♥ Undertale aivan mahtava peli, 15/10, ostakaa se jo herrantähen
..mutta ajatelkaa lapsia!!
Peleistä lisää puheen ollen (ja vieläpä RPG-peleistä), ootan vieläkin innolla ensvuodella julkaistavaa FNAF Worldia, jonka teasertrailer ilmestyi halloweenina. Pari tosi söpöä soundtrackikin oli kuultavina jonkin aikaa fnafworld.com-sivustolla, kunnes sivu meni ihan pimeeksi. Mutta nyt taas on sentään uutta, jota odottaa~
The Stalker
Vielä loppuun tämmönen kurkistus omien töitteni osalta myös. Tarkoitus on tehdä eräällä teemalla (en taho täysin spoilata, mutta eiköhän tämä eka työ anna vähän ideaa) ensin kolme ns. negatiivista työtä ja sitten vastapainoksi kolme positiivista. Maalauspohjien koko on tällä kertaa 12x17 cm ja leikkaa-liimaa-tekniikalla mennään edelleen taustan ollessa akryylimaalaus ja irtoelementit ProMarkereilla väritetyt. Uutena juttuna on saada jotkit elementit tulemaan pohjasta ulos paksummalla kaksipuoleisella kiinnitysteipillä.

Kiitoksia lukemisesta ja hyvää varhaista joulunodotusta kaikille!♥

lauantai 31. lokakuuta 2015

Väsynyt halloween

Heipsis ja pahoitteluni pienoisesta hiljaiselosta!
Olen yksinkertaisesti ollut tavattoman kiireinen ja koulutuntien jälkeen aina väsynyt ja kädet täynnä työtä. Päivittelen kyllä edelleen aktiivisesti taiteen osalta Tumblr-blogiani ja nyt olen hommannut myös Twitter-tilin. Sinne postailen jotain randomkuulumisia ja work in process-juttuja kans aika paljon. Minut löytää täältä!
also lensin vastikään nurin jäisissä portaissa, jossa loukkasin vasemman kyynärpääni, joten olen ollut kans pienoisissa kiputiloissa aina välillä x__x

Kitacon lähestyy ja sen vuoksi olen näitä postikorttejakin tehnyt aina kun vaan on ideoita ja aikaa. Tein myös kotitekoisen pahvisen postikorttitelineen, koska Ebayn telineiden postikulut nousivat yhtäkkiä rankasti. Viimeisin kortti tuli tehtyä ennen syyslomaa ja valokuvauskurssin tehtävää varten kuvasin ja editoin videon kortin työvaiheista. Vielä vähän parempi tapa (aikaisemman aiheeseen liittyvän blogimerkintäni lisäksi) näyttää miten mie noita leikkaa-liimaa töitä teen.
Koulun puolesta siis tullut tehtyä kamalasti töitä. Englannin kielen kurssia varten piti suunnitella esitys jostain taiteenmuodon kehityksestä, joten päätin aiheekseni indiepelit. Taisin panostaa siihen tehtävään ja sen tiedonhakuun vähän liikaakin, kun niinkutsutusta raportista tuli kuusi sivuinen, oho hups. Mutta koska aihe oikeasti kiinnostaa, niin voisin puhua siitä vaikka loputtomiin ja kaikki ei mahdu kymmenen minuuttiseen esitykseen.
Myös animaatiokurssilla olemme aloittaneet ihan kunnon työskentelyn. Pääsin siis tekemään animoitua traileria tulevalle kesäprojektisarjakuvalle, jolle on myös nimi päätetty (nimeksi tuli Hereafter). Sarjakuvan kieli on vielä vähän mietteillä, että tekisikö ihan suomeksi, niin kuin alunperin suunnittelin vai englanniksi. Vaiko molemmat? Saa nähdä.. Mutta tällä hetkellä panostan nyt animaatioon ja postailen siitäkin lisää kun sen aika on.
Sain myös 5Nightsin ekan chapterin päätökseensä jonkin aikaa sitten! Woo! \o/
Huolimatta siitä pelosta, että fandom käy kurkkuuni käsiksi syystä tai toisesta, oon tosi iloinen että aloitin koko projektin ja vaikka tarina onkin vielä tosi alussa, oon päässy edes näin pitkälle. Yleensä pitkiksi tarkoitetut sarjisprojektini ovat lässähtäneet ja unohtuneet kun olen menettänyt mielenkiintoni niiden tekemiseen nopeasti. Kohta pääsen starttaamaan toisen chapterin, joten tästä on hyvä jatkaa~
Joku random kokeilu, jota rupesin leikkelemään rentoutuakseni

Sain viimein uuden idean minimaalauksille (uusia pohjia ja telineitä tuotiin lisää Suomalaiseen onneksi), jossa voin edelleen leikellä pieniä juttuja ja myös käyttää Promarkereita. Eli uutena aiheena teen tälläisiä pyykkinaru-maalauksia/kollaaseja, joissa käytän lankaa ja minipyykkipoikia ripustaakseni kaksiuloitteisia vaatteita ja esineitä niihin. Näitä tulee olemaan kolme ja toivon että saan ne mahtumaan myyntipöydälleni Kitaconissa.

Tässä vähän tämmönen nopea päivitys näin kuun lopulle. Työtä riittää, joten seuraavan kerran päivitän Kitaconin jälkeen. Kiitos lukemisesta ja hyvää halloweenia!♥
mie meen takas syömään suklaata ja hypettämään viimeisintä fnaf world teaseriä aaaaaaaaaaa

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

We're just tryin' to make it through the night

Heipsis! Hoksasin, että en ole vielä tälle kuulle tehnyt yhtään postausta, joten tässäpä tämmönen pikainen tilannepäivitys.
Syksy porhaltaa vaan menemään ja mullakin alkoi viimein uusi lukuvuosi, jonka vuoksi olen ollut aikamoinen stressipallo koko syyskuun. On se kyllä kumma, että kesälomat alkavat liian aikaisin ja kestävät liian pitkään, mutta auta armias kun on vihdoinkin tunteja niin sitten tumpataan kaikki kurssit samaan syssyyn, ihan kuin niillä ei olisi aikaa tai viitsimistä opettaa meille syvemmin mitään. Animaatiokurssillekin pitäisi uusi ohjelma handlata vaikka sitäkin käytiin vain yhdellä tunnilla yksi pintaraapaisu. Tuleekohan nyt tästäkään mitään..?

Luennoilla olen piirtänyt sivuja 5Nightsiin ja vapaa-ajalla sitten tuhertanut muuta ja tehnyt postikortteja (silloin kun en ole metsässä kömyämässä marjojen perässä). Vaikka Kitaconiin on vielä jonkin aikaa, niin on ollut jo conikuume päällä ja tehnyt mieli valmistautua tulevaa varten.
Ensimmäinen kunnon cutouttyö, jonka tein luonnoskirjaan
Positive Buddies
Cheeks Chan Tribute
Eli tässä pari valmista postikorttia. Tarkoituksena olisi saada vielä ainakin kolme korttia tehtyä, jotta olisi kans jotain tarjottavaakin taidekujalla. Hoksasin vaan, että sellainen terävä ja pieni askarteluveitsi olisi aika nasta väline tälläisten töitten tekemiseen. Enköhän mie joskus sellaisen saa hommattua.
Alempi kortti on itseasiassa tribuuttiartti sellaiselle virtuaalilemmikille kuin Cheeks Chan, jonka on valmistanut japanilainen leluyritys Takara Tomy. Noin viikko sitten sinisen värinen V1:seni saapui postissa ja voi että! Aivan ihanahan se on! Vaikka Cheeks Chan lasketaan virtuaalilemmikiksi, se on jossain määrin ennemmin kannettava pieni peli. Se ei piippaa huomiotasi laisinkaan (paitsi jos patteri on lopussa), se ei voi kuolla, vaan menee yksinkertaisesti lepotilaan kun et pelaa sen kanssa. Siitä ei siis tarvitse kantaa stressiä samalla tavalla kuin normaaleista Tamagotcheista, ja koulussakin kun kiirettä pukkaa, niin tää kaveri on stressin helpottaja kahvipausseilla.
Eli long story short, Cheeks Chan on ihan parsa~


Muutakin arttia on tullut tehtyä 5Nightsia varten. Ekassa on taas erilaiset vaatetukset päähahmoille (en tiiä, vaatteiden suunnittelu on kivaa) ja näytin kans mitä hahmot kantaa laukuissaan/repuissaan ja taskuissaan. Toisena on sitten blogille ja playlistille tarkoitettu bannerikuva. Kokoamani musiikki playlist löytyy täältä.
Raphael the Raven
Vielä lopuksi tekaisin nopsasti tänään youtubettajan MKGamerrin synttäreiden kunniaksi kuvan hänen FNAF-fanihahmostaan. MK tekee tosi hyviä creepypasta- ja kauhu aiheisia videoita ja olen seurannut häntä jo pitkän aikaa, joten halusin ihan respektinä tekaista jotakin hänelle. 8)

Tää oli vähän tämmönen sillisalaattipostaus, mutta toivottavasti tästä sai jotain selvää.
Kiitos lukemisesta ja kaikille jaksamisia syksylle!♥

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Cutout-postikortin teko

Sain kavereiltani yksi viikonloppu vielä lisää ProMarkereita, joten värivalikoimani kasvoi entisestään (kiitos teille, kamut♥). Samassa muistin myös, että olin Limingassa opiskellessani ostanut paketin postikortin kokoisia vesiväripohjia, josta sitten sainkin idean.

Nyt kun olen innostunut pikkunäpertämiseen ja olen jo kaksi aiempaa ProMarker-kokeilua tehnyt luonnoskirjaani (x | x)  niin keksin postikorttipohjille viimein käyttötarkoituksen niiden lojuttua hyvän tovin taidetarvikekaapissani keräämässä pölyä. Ajattelin siis alkaa tekemään pohjille tälläisiä cutout-teoksia, jotka on väritetty ProMarkereilla ja kaikki kuvan elementit on leikattu ja liimattu erikseen taustalle.
Tässä blogimerkinnässä näytän siis vaihe vaiheelta kuinka tämä huvipuistokortti valmistui.

Itse valmis kortti skannattuna
Teipattuani maalarinteipillä pohjan A4-kokoiselle pahviläpyskälle (vanhan luonnoslehtiön takakansi) sommittelin hennosti lyijykynällä pohjalle mikä esine tulee mihinkin, jonka jälkeen piirsin kaikki esineet erikseen tavalliselle paperille. Olen aika huono käyttämään viivoitinta tavallisissa töissäni, mutta nyt sille tuli käyttöä mittojen tarkistelun kanssa.
Sitten värit taustalle, jonka jälkeen lisäsin pientä valkoista "kimalletta" valkoisella akryylimaalilla ja pieni kärkisellä siveltimellä.
Kun tausta oli väritetty, oli seuraavaksi sopiva aika värittää esineet, jonka jälkeen sitten tulikin se ehkä kädelle kivulian osa; leikkaaminen. Leikkaamisessa käytin kahta eri kokoista paria saksia ja mattoveistä varsinkin hyvin pienten valkoisten alueiden pois leikkaamiseen. Ne alueet, jotka olivat yksinkertaisesti liian pieniä saivat jäädä, mutta liimaamisvaiheessa väritin ne kyllä taustan värin mukaan häivyksiin.
Ja kun kaikki pikkuelementit oli leikattu, pystyinkin aloittamaan liimaamisen. Käytin ihan tavallista Erikeepperiä, taiteltua paperinpalasta liiman levittämiseen ja viivoitinta käytin apuna tasoittamaan esineet liimoineen paikoilleen. Tässä vaiheessa pohja piti ottaa taustapahvista irti, jotta tietyt elementit pääsisivät valkoisellekin alueella.
Kun kaikki oli liimattu paikoilleen lisäilin viimeisiä pieniä yksityiskohtia mustalla sivellintussilla ja valkoisella akryylimaalilla, jonka jälkeen kortti sai jäädä kuivumaan ja painumaan ProMarker-laatikkoni alle, jotta se suoristuisi.
Freddy saapui siis nyt Suomeen! Kattokaa tota söppänää!!
Tässä sitten valokuvamuodossa lopputulos uuden pehmolelutulokkaani esittelemänä! \o/
Nyt kun tieto siitä, että uusi Kemin Kitacon järjestetään loppuvuodesta, tuli ilmi, niin innostuin entistä enemmän ajatuksesta tehdä lisää tälläisia postikortteja myytäväksi taidekujalle. Miniatyyrimaalausteni tapaan nämä kortit olisivat aivan ainoita laatuaan, sillä en tule tekemään näistä useampia kopioita. Yksikään kortti ei tule olemaan täysin samanlainen.

Kiitoksia lukemisesta! Ensikertaan!♥

perjantai 14. elokuuta 2015

ProMarkereilla suttausta

Heipsis!
Luulin että koulun olis pitänyt alkaa siis nyt elokuussa, mutta eipä sittenkään. Ei se muuten miua haittaisi, mutta kun rahat käy tiukille kun opintotukea ei saa lomalla. Muistutan siis täälläkin vielä, että otan edelleen commissioneita vastaan, juurikin kehnon rahatilanteeni vuoksi.
Lisää voi lukea näistä kahdesta linkistä!--> 1 | 2
Onneksi sentään rahat riitti yhteen hyvin tärkeään juttuun, joka on nyt matkalla postissa ja tulee Amerikan suunnasta. *hyppii seinille*
Joten, lusmuanko siis tämän kuun? No, koitanhan mie koko ajan kaikenlaista piirtää ja tehdä, mutta ensikesän suhteen on jo opiskelua hyödyntäviä suunnitelmia, jotta ei sinäkin kesänä tarvitsisi murehtia ja stressata toimeentulosta samalla tavalla kuin nyt.
 
Vasen: Mie oon kattonut videota ja kuvia kaiverretuista kynttilöistä paljon viimepäivinä, kun ne on vaan niin upeaa silmäkarkkia. Muistin sitten, että jos hahmoni Lumme olisi aikuinen, hän olisi ammatiltaan kynttilänvalaja ja -kaivertaja. Joten tekaisin aiheeseen liittyvän kuvan. Ranne meni rikki xD
Oikea: Tämä kesä on viimevuotiseen verrattuna ollut paljon harmaampi ja sateisempi, joten halusin tehdä värikkään ja raikkaan maalauksen. Hoksasin myös ostaneeni pari vuotta sitten tuollaisia meriteemaisia askarteluhelmiä lelukaupasta, joten nyt nekin pääsivät käyttöön. Tässä maalauksessa linet on aika kamalat, kun tussit alkoivat kaikki kuolemaan käsiini. Nyt on pari uutta tussia hankittu, joten maalaustenkin linetys pitäisi onnistua paremmin jatkossa.

Awakening Trauma
Kun sain tietää bootleglelusta nimeltään EvilStick, niin mieleeni nousi ihan mielenkiintoinen kysymys; Milloin lasten pelottelu on sopivaa? Missä menee raja?
EvilStick on kyllä mielestäni vähän liikaa (mitä ne valmistajat oikein polttivat kun tekivät ton), mutta olen aina ollut sitä mieltä, ettei lapsia kannata kuitenkaan pumpulissakaan kasvattaa. Tästä aiheesta voisi puhua ikuisuuksiin, mutta kertokaahan te mitä mieltä olette.
Kuvan pitäisi kuvastaa vähän tätä aihetta, mutta pääpointtina on kuitenkin itseni ikäisten kokemat asiat/nähdyt tv-sarjat/pelatut videopelit jne. lapsena, jotka pelottivat, jopa traumatisoivat.
Also, rakastan edelleen Punahilkkaa~
Hahmosuunnittelua ja tussitestailua
Välineissä ensin hurahdin akryylimaaleihin ja nyt tussit innostaa. Se kai lähti liikkeelle tuosta sarjiskurssista, kun piti nopeasti saada jonkinlaista harmaasävyä sarjiksiin ja lyijykynien kanssa siinä olisi mennyt aivan liian kauan aikaa tiukkojen deadlinejen hönkiessä niskaan. Muistin sitten, että nuoremmalla veljelläni on pari pakettia vanhoja ProMarkereita, joita hän ei ole käyttänyt vuosiin, joten hän antoi ne miulle. Copicit ovat vaan yksinkertaisesti liian kalliita, joten tyydyn näihin aivan hyvin vielä tällaisena tussialoittelijana. Tahtoisin vain vielä jossain vaiheessa paketin lämpimiä harmaasävyjä (omistan siis kylmät sävyt) ja sitten olis tarvittavat välineet kasassa juurikin ensikesälle suunniteltua sarjisprojektia varten.

Pastellisävyt uh ah~ Tämä tussitesti karkas vähän käsistä
Ja edelleen 5Nightsia väännän hehee! Olen käsikirjoittanut 8 chapteria, mutta lisää ois tulossa oho hups taas. Käsikirjoittaessani kävi mielessä, että otinkos nyt liian suuren palan haukattavaksi. Mutta nääh, ihan iloinen mie oon että aloitin koko sarjiksen, koska miksi ei.~
Tässä näin on erilaisia vaatetuksia päähahmoille, etteivät kuitenkaan pidä jatkuvasti samoja vaatteita päällään. Tai no alemman kuvan vaatetukset ovat yhtä tärkeää juonitapahtumaa varten.

Uguuuuu, koska taas miksi ei :DDDDDDD
Tässä taas kaikki tältä erää. Jos tosiaan kukaan kiinnostui commissioneista, niin sähköpostia saa laittaa osoitteeseen, joka näkyy aiemmin mainituissa linkeissä.
Kiitos lukemisesta ja hyvää koulun alkua niille, joilla se on jo alkanut! \o/

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Sarjiskurssi purkissa!

Heipsis!
Toissapäivänä kesäopintona käyty sarjakuvakurssi saatiin päätökseen (paria viimeistä nopeaa tehtävää lukuunottamatta). Ja jos tähdet ovat asettuneet oikeille kohdilleen taivaalla, niin uuden lukuvuoden pitäisi alkaa ensikuun alussa.

Kurssi oli hiukan erilainen kuin odotin, emme tehneet missään vaiheessa yli kahta sivua pitempää sarjista huolella ja pitemmällä työajalla, mikä oli hiukan pettymys näin perfektionistina. En myöskään päässyt käyttämään keksimääni tarinaideaa selkounista ja unihalvauksista, mutta ehkä voin käyttää sitä joskus jossain toisessa projektissa.
Mutta on miulla sentään jotain näyttämisen arvoista tältä kurssilta. Kaikki kolme sarjakuvaa on piirretty lyijykynillä ja väritys harmailla ProMarkereilla.

Ensimmäisenä tehtiin hourly comic, eli yhtenä päivänä piirretään joka tunnin tapahtumat ylös. Ja koska miun elämä on tosiaan tylsää katsottavaa niin ei tämä sarjakuvakaan ole kummoinen.

Seuraava isompi tehtävä oli kässäritehtävä. Jokaisen piti kirjoittaa käsikirjoitus 1-2 sivuiselle sarjakuvalle. Sitten kässärit pistettiin sekaisin ja jokaisen piti piirtää jonkun muun kässäristä että myös omasta kässäristä sarjis.
Etiäinen perustuu omaan kässäriini. Jollain taialla ja kovalla sisulla sain tämän kaksi sivuisen jutun tehtyä parissa päivässä ilman että siitä tuli ihan täysin kuraa (suuri kiitos kaikille kurssilaisille palautteesta♥).
Tämä sarjakuva perustuu sitten Tommin kirjoittamaan kässäriin.

Mutta tosiaan, sarjiskurssi on purkissa mutta mie jatkan sarjispiirtoa 5Nightsin muodossa.
Kiitokset Piritalle kurssista ja ensikertaan!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Against the ghosts of your past

Heipsistä vaan!
Kesä on vaan jatkanut rullailujaan ja mie oon suurimmaks osin vaan piirtänyt, maalannut, tehnyt töitä vanhemmille ja hengannut kavereiden kanssa. Täytyy kans myöntää, että tämä kesä on ollut miulle siitä hyvä, kun inspiraatiota on riittänyt paljon. Tunnen oikeasti eläväni kun voin vaan tehdä ja piirtää ja olla kerrankin murehtimatta että inspis ja into loppuisivat kesken ja huolehtisi koko ajan siitä, että onko tarpeeksi hyvä. Voin taas vaan tehdä kerrankin itselleni ja jakaa sitten aikaansaannoksia muiden kanssa.
Meillä alkoi viimeviikolla kesäopintona sarjakuvakurssi ja jo eka tunti tuntui kivalta ja leppoisalta. Kuulemma meidät pistetään tekemään joku pitempikin stoori improsarjisten jälkeen, mikä on kans kiva. Also, tää kesä on ollut tosi sarjakuva täytteinen ainakin miulle.

5Nights-sarjis pääsi siis nyt jo aluilleen! En mie sitä kokonaista ekaa chapteriä tehnyt, vaan tällä hetkellä kolme ensimmäistä sivua on nähtävillä Tumblriin tehdyssä nettisarjispohjaisessa blogissa. Päivitykset tosiaan tulevat 2-3 sivua kerrallaan kun minulla on vaan aikaa piirtää. Muistutut myös siitä, että et tarvitse tunnuksia Tumblriin, jotta pääset sarjista lukemaan.
Tämä sarjis on ollut miulle silleenkin uusi juttu, kun en ole koskaan ennen tehnyt ja julkaisut pitempää ja jatkuvaa nettisarjista. Aina jos olen sarjakuvia nettiin laittanut ne ovat olleet lyhyttarinoita tai 24 tuntia sarjista-tuotoksia. Jos tämänkin ansiosta tottuisin sellaiseen tasaiseen rauhalliseen piirtämiseen ja yleensäkin nettisarjiksen tekoon, niin ainakin yksi taiteellinen tavoite olisi saavutettu.
Ja 5Nightsia pääsee siis lukemaan TÄSTÄ linkistä!

Tämän luonnos oli lojunut aika kauan odottamassa maalaamista, kunnes kekkasin jonkinlaisen syvemmänkin idean työlle. Olin joskus jostain alelaatikosta napannut pari pakettia askartelusilmiä, joten päätin että nyt niille tulisi käyttöä.
Työn nimi on Judging Eyes (Tuomitsevat katseet) ja varsinkin fyysisessä muodossaan sen pointti on, kun ravistat maalausta, silmät voivat joka katsoa tuomitsevasti paria tai katsoa pois päin ja olla vaan välittämättä. Asia, joita monet homofobiset ihmiset ei vaan näytä ymmärtävän. Ei se niitä pitäis kutkuttaa jos kaksi poikaa/tyttöä pitää toisiaan kädestä tai osoittavat jonkinlaista rakkautta.

Miun HA Buddy (avatarhahmo) Goatlingsissa

Viimemerkinnässä näytinkin ensimmäisen maalauksen tästä virtuaalilemmikki-setistä ja tässä ovat nyt kaikki kolme valmiina. Alunperin vain yhdelle oli teline, mutta kaverini toi kirppikseltä muutaman lisää, joten sain siis kaikille omat telineet ja rusetitkin koristamaan niitä.~

Jälkiruokamaalauksiakin tuli nyt kolme uutta tehtyä. Setissä on banana split, karkkia ja leivoksia ja suklaa fondue. Päätin nyt etten vähään aikaan tule tekemään näitä jälkiruokamaalauksia enempää. Pieniä pohjia on vielä jäljellä, mutta päätin käyttää ne jollekin uudelle idealla, sitten kun sellainen tulee.
Kaikki nämä uudet maalaukset ja joitakin entisiäkin löytyy myytävänä kotisivuiltani ja myyn niitä myös ulkomaille Deviantartin kautta.

Eikait tässä muuta. Tälläinen taidepäivitys taas vaihteeksi. Mahdollisesti ensimerkintä on sarjiskurssilta tehdyistä jutuista.
Kiitoksia lukemisesta!♥