sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kaipaan kesää

Heips tups ja hups! o/
Viimepäivityksestä on kulunut taas niin aikaa, että jälleen kokoan tälläisen pikaisen katsauksen noin kolmen kuukauden menosta ja meiningistä. En myöskään jaksa koota kaikkea mitä olen siinä ajassa väkertänyt ja töhertänyt, joten kiinnostuneet voivat suunnata Instagramini ja Twitterini puolelle, niihin kun päivitän kuvamateriaaliakin ahkerasti (plus Twitterissä on muuten vaan menoa, kuulumisia ja aivopieruja myös).

Tein myös viimein taideblogin Tumblriin, joten tottakai sieltä on myös helppoa ja nopeaa löytää miun uusimmat töherrykset. Blogiin pääsee oikealta linkkilistalta (niin kuin myös muihin aiemmin mainittuihin someihin) ja tästä.

Tammikuu kului aika hiljaisissa merkeissä koettaessani kamppailla motivaation puutetta ja jonkinsorttista artblockia vastaan. Pyörittelin myös seuraavan ison omakustanne sarjakuvajulkaisun aihetta ja tarinaa päässäni. Olen koonnut jo aika mojovan listan ideoita, joista jokaista olen miettinyt onoffina, mutta en pitkään aikaan saannut mistään niistä kunnon otetta juurikin motivaation puutteen vuoksi. Lopulta päätin oikeasti mikä niistä tulee olemaan seuraava teokseni. En vaan vielä halua paljastaa mitään tai etenkään asettaa mitään julkaisuaikaa, sillä käsikirjoitusta ja suunnittelua pitemmälle en pääse vielä vähään aikaan työstämään kyseistä teosta muista syistä (esim. työharjoittelu ja ensilukuvuoden opinnäytetyö, jonka aiheena olisi myös jonkinlainen sarjis tulevat viemään aikaa ensin).

Tammikuun lopussa kun opinnot viimein jatkuivat, edessä oli valokuvauskurssi jota en millään ilveelläkään tahtonut lähteä tekemään, joten korvasin sen muulla aikaisemmin suoritetulla opinnolla ja menin helmikuun ajaksi työharjoitteluun Kemin Sarjakuvakeskukseen. Siellä tein graafista suunnittelua ja näyttelyn somistusta- ja suunnittelua. Tykkäsin tosi paljon kyseisessä paikassa työskentelystä, ilmapiiristä ja henkilökunnasta niin paljon, että en olisi melkeinpä tahtonut edes lähteä takaisin amkin puolelle pätkän loputtua. Onneksi kuitenkin menen kesällä heille uudestaan töihin.

Maaliskuu on sitten kulunut uuden 3D-kurssin parissa ja alku ainakin edelleen hiukan motivaatiota hakiessa. Hiihtolomalla sain kuitenkin Kawan kanssa hengaillessa idean pienemmälle väliprojektille seuraavaa taidekujakeikkaa ajatellen.

Mietin tosiaan uusia uniikkeja taidekujalle sopivia tuotteita ja päädyin hankkimaan neljä pienen pientä kierrevihkoa Tiger-liikkeestä ja hyödyntää niitä. Näihin vihkoihin tulen tekemään neljä sarjakuvatarinaa, jotka ovat samaa sarjaa mutta toimivat itsenäisinäkin lukukokemuksina, jotta ei synny ostopakkoa. Teema on siis kaikissa sama, mutta jokaisessa on eri päähenkilö, joilla on omat tarinansa.

Suunnitelmiini kuului ensin värittää nämä vesiväreillä, mutta paperi oli liian ohutta siihen ja sen sijaan tulen tekemään värityksen vesiliukoisilla puuväreillä, joita en ole pakko myöntää käyttänyt aikoihin. Aloitin näiden teon tosiaan jo hyvissä ajoin, jottei niiden kanssa tule kiire ennen seuraavaa conia.

Muuten sitten olen koittanut taas patistaa itseäni pelaamaan pelejäkin aina välillä. Pelasin vasta The Beginner's guiden läpi, joka oli tosi loistava kokemus, OneShottia pitäisi jatkaa eteenpäin ja Alan Waken kuinkakohan mones läpitahkoaminen on vielä kesken. The Pathia innostuin taas pitkästä aikaa pelaamaan, kun on kuitenkin kyse lempi taide-indiepeleistäni, vaikka samalla tahtoisin vasta uunituoreena julkaistun Night in the Woodsin käsiini ja vältän siitä spoilereita niin paljon kuin mahdollista. Odotan myös innolla Bendy and The Ink machinen kakkos episodia. Ainoa peli, jota olen oikeasti aktiivisesti pelannut on Love Live! School Idol Festival-mobiilipeli hups.. :,D

Mut jeps, kesää ootan..~
En varmaan vastaisuudessa päivitä tänne yhtä usein kuin ennen ruukasin, mutta aina kun jotakin isompaa/merkittävämpää tai muuten vaan kertomisen aiheista nousee pintaan, niin sitten kirjoittelen tänne taas.

Kiitoksia, jos joku vielä lukee tätä blogia aina kun olen sattunut päivittämään. Nähään taas!♥

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Betula- stop motion animaatio

En aivan ehtinyt viimevuonna kirjoittamaan tästä projektista, joten olkoon tämä vuoden 2017 ensimmäinen merkintä.

Meillä tosiaan oli kokeellinen animaatio-kurssi tämän syyslukuvuoden lopulle, jossa oli neljä viikkoa aikaa tehdä animaatiopätkä Suomi 100-teemalla. Viimevuoden animaatiokurssiin verrattuna, meille annettiin tekniikan puolesta enemmän vapautta; saimme itse päättää teemmekö digitaalisesti, perinteisesti paperille piirrettynä tai vaikka vaha-animaation.

Päädyin itse kokeilemaan stop motionia paperilla, kaiken aikaisemman paperigrafiikka-väkertämisessä kertyneen kokemuksen kanssa, mutta samalla lähtien koettamaan jotain itselleni uutta. Tarinaa en ehtinyt alkaa miettimään tiukan aikataulun takia, joten tämän pätkän tavoitteena oli yksinkertaisesti olla juurikin kokeilu kuinka saada paperi liikkumaan, mutta samalla myös luonnon kauneutta kuvastava ja tunnelmaa luova.

Aikaa oli tosi niukasti kun yhdellä viikolla meidän piti samaan aikaan käyttää päiviä näyttelyn pystyttämiseen, jolloin animaation kanssa työskentely meni osittain kotihommiksi. Ja kun pääsin kuvaustöihin itsepystytettyyn studioon, kun näyttelylle ei tarvinnut enää uhrata aikaa, työpäivät venähtivät amkin tiloissa ihan iltaan asti. Frameja kertyi kokonaisuudessaan sellainen reipas 130, jos muistan oikein ja editoinnin tein myös koulun tiloissa.

Syksyn viimeiseksi isommaksi projektiksi, olin vain iloinen että sain sen päätökseen, vaikkakin myönnän etten ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen itse. Aikaa ei yksinkertaisesti riittänyt useampien framejen kuvaamiseen, jotta animaatiolle olisi tullut pituutta ja aikaa luoda lisää tunnelmaa ilman kiirettä. Myös jotkin liikkeet oli tosi hankalia tehdä ja monista niistä tuli tökkiviä. Mutta noh, tämä oli ensimmäinen tekemäni stop animaatio ikinä, joten annan itselleni anteeksi ei täydellisestä suorituksesta.

Nyt kun meidät pistettiin ekstrapitkälle lomalle, koetan nauttia siitä täysillä, levätä ja puuhata nyt omiani, jotta sitten jaksaa taas kevään.
Kiitoksia lukemisesta, animaationi katsomisesta ja hyvää uutta vuotta!♥

lauantai 3. joulukuuta 2016

Kolmen kuukauden katsaus

Heipsis!
Vihdoinkin ehdin tännekin taas päivittämään kolmen kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Tottakai oon pysynyt aktiivisena muilla alustoilla tapahtumista ja menoistani, mutta ei tosiaan ole kaiken työn ja kiireen keskellä ehtinyt istahtaa kirjoittamaan pitempiä blogipostauksia tänne. Nyt myös ehdin pysähtyä siivoamaan tätä blogia hiukan ikivanhoista merkinnöistä ja päivittämään ulkoasun.

Ihan ensimmäisenä voisin mainita sen, että sain ensimmäisen älypuhelimeni ikinä ja tein Instagram-tilin. Sinne pääsee tästä linkistä.

Kolmas lukuvuosi alkoi sitten lopulta syyskuussa ja heti sitä tuli kiirettä, menoa ja tekoa. Parilta kurssilta tuli paljon esseekirjoitustyötä ja taiteellinen produktio-kurssille päädyin sittenkin tekemään kaksi ylimääräistä näyttelyteosta Hereafteriin liittyen. Myös Kemin Kitaconia varten piti tehdä viimeiset valmistelut kouluhommien seassa.
Innostuin kokeilemaan vesiväreillä maalamista pitkästä aikaa korvatakseni Hereafterissa kuluttamani Promarkerit. Tämä kolmen setti vesiväreillä sotkettua minimaalausta päätyivät iloisena yllätyksenä kaikki uusiin koteihin Kitaconin myyntipöydältä.
Myös tämä projekti oli tavallaan tiukilla saada valmiiksi Kitaconiin mennessä, mutta niistäkin sain kolme myytyä conissa. Tämän idean sain itseasiassa jo viimekeväänä tyhjentäessäni korillisen pieniä omenamehupulloja ja mietittyäni, mitä sitä muuta voisi värkätä myytäviksi koristetaide-esineiksi. Kesällä sitten pesin pullot ja raaputin alkuperäiset etiketit pois, keräsin metsästä sammaltuppoja, kuivatin ja pullotin ne, kaiversin korkkeihin reiät pillejä varten, maalasin uudet etiketit ja tein sisälle tuolaisia paperisia hahmoja. Projekti onnistui loppuun asti, vaikka vähän jänskätti että mitähän sotkemista tästäkin tulee. Uusia juttuja on kuitenkin tosi kiva kokeilla..~
Meillä oli myös välissä verkkoproduktio-kurssi, jossa meidän piti aiheella Suomi 100 vuotta toteuttaa jonkinlainen visuaalinen verkkosivu ja -teos. Alunperin ajattelin itsekseni lähteä tekemään simppelisti animoitua verkkosarjakuvaa pienestä ruskeakarhusta, kunnes tajusin etten millään ehtisi sitä viemään yksin loppuun asti. Joten kaverini Katapen lyöttäytyi kanssani yhteen (kun ollaan muutenkin meidän luokasta se partners in crime-kaksikko) ja hän animoi miun piirtämää pikselikuvaa kootessamme yhedssä teokselle simppelin verkkosivun. Sarjakuvaa pääsee selailemaan tästä linkistä.

Tässä sitten on vesiväriteokset, jotka pääsivät osaksi näyttelyämme, Valveunia. Ja niin tosiaan, itse koko Hereafter sarjakuvakin päätyi seinille ja painetut kopiot myytäväksi, hop! Näyttelypaikaksemme saimme vanhan hylätyn linja-autoaseman, jonka seiniä saimme rauhassa porata ja maalailla lähes mielemme mukaan. Tämä viikko kului sitten näyttelyn pystytykseen ja paikkojen kunnostamiseen ja perjantaina oli avajaiset.

Itse avajaispäivästä tuli... oikein kiintoisa. Ensin sain migreenikohtauksen, joka teki minusta aivan toimintakyvyttömän joksikin aikaa, sitten sisälle pyrki kaksi umpihumalaista miestä, jotka eivät ymmärtäneet että sisälle ei saisi vielä tulla, kun näyttelyä ei ole vielä avattu. Ja kun ne eivät suostuneet lähtemään ja rupesivat tuulikaapissa nyrkkitappeluun keskenään, poliisi kutsuttiin paikalle, jotka ottivat sitten ohjat käsiinsä. Kun oli avajaisten aika, kaikki sujui jopa odotettua paremmin. Väkeä tuli paljon, ihmisiä kiinnosti ja kaksi teostani jopa varattiin myytäväksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saannut teoksiani myytyä näyttelyssä! Olen vieläkin tästä saavutuksesta tosi iloinen! ; w ;

Valveunia-näyttely on noin seuraavat kaksi viikkoa auki Tornion vanhalla linja-autoasemalla, joten jos satutte sillä alueella olemaan, niin käykää ihmeessä kurkkaamassa meidän juttuja! Tässä linkki näyttelyn Facebook-sivulle.



Aina kun vaan on aikaa ollut, niin olen stressiä purkanut näihin ja kaiken maailman muihin pöytälaatikkosuttuihin. 5Nights on nyt jäännyt taas sittenkin toiselle pitemmälle tauolle puhtaasti ajanpuutteen vuoksi, mutta kunhan joululoma alkaa, aioin piirtää sitä senkin eestä. Tovin odotettu FNAF-sarjan seuraava osa Sister Location tuli ulos ja ite tykkäsin pelistä tosi paljon, etenkin tarinasta (neljäs yö on vaan ihan kamala ylivaikeutensa takia yäk). Ja Circus Baby oli hahmo, johon helposti rakastuin. Love her ;__;

Enköhän toivon mukaan muistanut kertoa kaikista tärkeimmistä jutuista. Jos jotain mainitsemisen arvoista unohtui, niin muokkaan tätä postausta jälkeenpäin. Koitan taas nyt pitää yksi merkintä kuukaudessa tahdin, ilman näin pitkiä taukoja.
Vielä pitää jaksaa puristaa loppuun animaatiokurssi, jolla rupesin kyhäämään stop motion paperianimaatiota ja sitten pääsen joululoman viettoon. Kiitos kaikille, jotka ovat muilla alustoilla seuranneet puuhiani ja kiitos tämän merkinnän lukemisesta! Hyviä joulunodotuksia! o/

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Hereafter on julkaistu!

Painokset saapuivat nopeammin perille, kuin osasin kuvitellekkaan ja niissä ei myöskään ollut painovirheitä yms. Kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti!

Sarjakuva on siis juuri nyt luettavissa DeviantArt-galleriastani ja fyysisiä kopioita on saatavana Storenvy-kaupassani, jossa ostomahdollisuuksiin kuuluu Suomen sisäinen myynti ja postitus! Siellä maksutavaksi käy Paypal.

Vielä kerran tosiaan niille, jotka eivät mahdollisesti ole seuranneet tätä projektia alusta saakka:
Hereafter on paranormaali tarinapainoitteinen sarjakuva, joka perehtyy unien mysteereihin, etenkin selkouniin ja unihalvauksiin. Tarina on kuvattu anonyymin tallaajan näkökulmasta, jotta päähahmo olisi mahdollisesti samaistuttavissa lukijalle.
Koko sarjakuva on värillinen/harmaasävyinen ja toteutettu perinteisin välinein, hyödyntäen kehittelemääni leikkaa-liimaa-tekniikkaa. Lehti on B5-kokoa, englannin kielinen ja kokonaisuudessaan 24 sivuinen (sarjakuva on 22 sivua pitkä).


Lue Hereafter TÄSTÄ linkistä!
Ja osta Hereafter TÄSTÄ linkistä!

Suuret kiitokset Picasetille nopeasta ja sujuvasta painopalvelusta ja kiitos kaikille lukijoille ja muille kanssataiteilijoille ja tukijoilleni, siitä että tämä projekti pääsi päätökseensä! ♥